Huolet hallintaan -hanke

Tervetuloa juttelemaan arkisista asioista, tekemään ja viihtymään yhdessä! 

Huolet hallintaan -hanke on  ryhmätoimintaa, joka on kaikille avointa ammatillisesti ohjattua toimintaa. Ryhmä on suunnattu henkilöille, joilla erilaiset arjen haasteet ja maailmantilanne aiheuttaa ahdistuksen tunteita.

Ryhmissämme tavoitteena on löytää ahdistuksen aiheuttajia, nimetä ja tunnistaa ne, sekä oppia käyttämään uusia tapoja saada ahdistusta hallintaan ja sitä myötä turvata omaa toimintakykyä. Joskus tunteita saattaa olla hankala nimetä ja siksi voi olla haasteellista kohdata niitä.
Tarkoituksenamme on yhdessä kartoittaa ohjaajien sekä vertaistuen avulla tapoja käsitellä asioita, jotka helpottavat arjessa pärjäämistä.

Ryhmään ovat tervetulleet kaiken ikäiset erilaisissa elämäntilanteissa olevat henkilöt, joilla ei ole akuuttia mielenterveys- tai/ja päihdediagnoosia.  

Kerroilla on omat teemansa, joihin osallistujat pystyvät myös vaikuttamaan. Ryhmät ovat toiminnallisia ja ne kokoontuvat sekä Varsinais-Suomen, että Uudenmaan alueella. 
Toiminta mahdollistaa tarvittaessa myös yksilökohtaamisia. Ryhmät ovat maksuttomia.
Ryhmien aikatauluihin pääset TÄSTÄ !

Voit olla yhteydessä ja kysyä toiminnasta lisää:

Mervi von Gruenewaldt
mervi.gruenewaldt@elary.fi
p. 041 315 5437
Sonja Ovaskainen
sonja.ovaskainen@elary.fi
p. 044 988 0954

STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus